torstai 16. tammikuuta 2014

Pieniä iloja ja villasukkia

En tiedä mitä tapahtui, mutta minä juu-u minä innostuin tekemään ihan niitä oikeita villasukkia kera kantapään! No tokihan tein syksyllä jo yhdet, joista täälläkin on olen kirjoittanut.. Nyt sain kipinän näiden sukkien tekoon aivan ihanasta ostamastani itsevärjätystä Novitan 7-veljestä langasta.
Ja sitten olin luvannut myös tehdä miehelleni villasukat, niin toki nekin oli sitten tehtävä. Mieheni sukkiin olin ostanut langat jo valmiiksi odottamaan innostusta Ja sitten se innostus yhden isomman projektin rinnalla tuli, niin pakkohan se oli alkaa sukkia neulomaan.. Eli viikon sisällä sitten siunautui kahdet sukkaset ihan oikeilla kantapäillä! Toiset minulle ja toiset miehelleni. <3  Jee minä niin iloinen olen, kun sen kantapään olen oppinut tekemään!



Sitten ne elämän pienet ilot...
Kuljetan käsitöitä aina sinne minne menenkin. Ja aina se on kulkeutunut muovipussissa joka on vaihtunut sitä mukaa, kun puikot tai koukku sen on puhkonut.. No tälle asiallahan on pitänyt tehdä jo pitkän aikaa jotain. Olen niin kadehtinut työkaverini käsityöpussukkaa ja siitä se ajatus sitten lähti... Ompelukoneen jouduin ottamaan erään toisen projektin vuoksi esille ja sittenpä sillä olikin niin kiva hurruutella, että päätin vihdoin ja viimein sitten viikonloppuna tehdä itselleni sen käsityöpussukan. Ja tässä alla kuva valmiista tuotoksesta ja toki minun tarvitsi siihenkin vähän pitsiä laittaa... Näin pienestä sitä voi tulla iloiseksi! Hih!



Ostin syksyllä Neulonta päiväkirjani-kirjan. Siinä on ihan kivoja vinkkejä tällaiselle perus neulojalle, sekä taskuja omille lippulappusille. Mutta tärkeimpänä tuossa kirjassa on omista neulomustöistä pidettävä päiväkirja osio. Sittenpä päätinkin, että kun muutenkin olen päiväkirjoja pitänyt, niin miksen pitäisi erillistä päiväkirjaa käsitöistäni vuoden ajan. Katsotaan sitten loppuvuodesta, mikä on lopputulema.. Mutta onhan tuo kiva kun saa laitettua käytetyistä langoista muistiin mallipätkät ja vyotteetkin talteen, nyt näitä on ollut tallessa kaikkien muiden käsityötarvikkeiden seassa..


Reippaita ja raikkaita pakkaspäiviä teille!
Nyt se talvikin sitten lopulta meillekin tuli, nautitaan siis siitä!

-Alvariina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kovin mukava jos jättäisit viestin vierailustasi.